Kesäloma päivä 17.6 keskeytyi visiittiin hyvinkään sairaalaan.
Luvassa oli rakenne ultra ja odotukset vauvan sukupuolen selviämisellä olivat korkeat.
Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, hiukka jännittyneenä. Kahvit kahviosta ja odotus tilaan odottamaan. Hetken istuttua kutsu kävikin jo yhteen huoneeseen.
Huoneessa äidin mahalle geelit, tällä kertaan jonkun toisen toimesta. Sitten vain pituutta ja painoa arvelemaan.
Jännitys nousee, hiki alkaa valua, kauhea tilanne, monitoria ei välillä edes uskalla katsoa.
Katse pälyilee seinille ja väliin taas monitoria, muutamia valkoisia täpliä mielessäni manaan pieniksi kiveksiksi.
Kätilönä toimii vanhempi rouva ja mukana reipas nuori harjoittelija. Lopuksi he kysyvät haluammeko tietää vauvan sukupuolen ja kuin kuoro sodassa yhteen ääneen huoneeseen kajahtaa pieni sävel... Haluamme.
Kätilö tarkentaa ja tarkentaa, aika kuluu, kädet hikoavat. Tytöltä näyttää toteaa harkkari, Isi toteaa samaan hengen vetoon, oletko ihan varma. siinä vaiheessa, kokeneempi kätilö kääntyy katsomaan ja toteaa että ihan varmasti. Enempää en heille pystykään kommentoimaan. Huomaamattomasti pyyhkäisen silmäkulmaa ja yritän pitää itseäni kasassa. Poistumme hiljaa hissiin onnesta soikeana.
Parkkipaikalla autoon tullut parkkisakko ei saa fiilistä latistettua, totean vain että olisin voinut maksaa suuremmankin summan.
Autossa alan miettimään tulevaa tyttöä ja päätän alkaa harjoittelemaan kitaran soittoa,
että voin laulaa tulevalle, tyttö vauvalle Ultra Braan kappaletta: Minä suojelen sinua kaikelta.
Se oli Ultra Bra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti